tiistai 9. maaliskuuta 2010

Pennut lentäneet pesästä on......


Meidän pikkuisemme ovat nyt sitten kaikki jo muuttaneet omiin koteihinsa. Silkki asustelee vielä tällä hetkellä väliaikaisesti Hämeenlinnassa osaomistajansa Heidin luona, tarkoituksena siis löytää Silkille vielä yhteistyökykyinen sijoituskoti. Lisää Heidistä sekä yhteystiedot joihin voi ottaa yhteyttä Silkkiin liittyen löytyy Heidin blogista perradaunican.blogspot.com

Topi muutti lauantaina Helsinkiin Elinan ja poikansa Sebastianin seuraksi, myös "isovanhemmat" Pirjo ja Lars saavat nauttia Topin läsnäolosta "pappalan" vierailuilla, alkuun hieman enemmissäkin määrin. On hienoa tietää, että koko perhe - myös siis isovanhemmat - ovat mukana koiran hankinnassa ja koira on todella odotettu ja varmasti rakastettu perheenjäsen kaikille. Vielä suurempaakin suuremmat kiitokset Topille tarjoamastanne ihanasta kodista ja tuskin tässä kauaa menee, kun on pakko tulla poitsua tervehtimään. :)

Vielä viimeisenä iltana ennen Topin lähtöä kävimme Silkin ja Topin kanssa sosiaalistumisreissulla kaverini luona, jolla on nuori bichonuros Tico. Pikkubasut meinasivat alkuun, että tuota kaveriahan voi vaikka vähän komennella, mutta hyvin pian meno ja meininki oli erittäin villiä ja vauhdikasta täydessä ystävyyden hengessä. Kuvassa sinisessä pannassa etualalla Topi.



Meillä kävi ammattilaiskuvaaja kylässä, kun Silkki oli enää paikalla. Yritettiin ottaa hienoja otoksia, mutta kas kummaa - ei se olekaan aina niin helppoa, vaikka olisi millaiset vehkeet... :) Tulihan niistä kuvista miljoona kertaa parempia kuin meikäläisen välineillä tai taidoilla ikinä, mutta kyllä se on haastavaa yrittää ottaa kuvia noista naperoista, ainakin silloin kun vauhtia on enemmän kuin liikaa. Toki tarvittaisiin paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, joista ensiksi mainittua ei nyt tällä kertaa hirveästi ollut tarjolla. Mutta kiitokset kovasti Jannelle kuvailuista ja eiköhän tässä jossain vaiheessa saada joitakin malliotoksia esille tänne blogiinkin.


Allaoleva on nyt ihan meikäläisen kameran tuotos Silkistä, harvinaisen onnistunut kylläkin. On se vaan sievä pikkulikka, ja aivan mahtava luonteeltaan.

Ja sitten tuossa viime perjantain ratoksi kävimme päivällä kyläilemässä Vivin uudessa kodissa, menossa mukana luonnollisesti Nia, Vivi sekä stabypoika Arttu ja tarkkasilmäisten katsojien mielestä ainakin pari kissaa. Vivillä on mennyt mainiosti ja jaksan aina vaan ihmetellä, kuinka kärsivällinen Arttu on pikkuriiviön kanssa. Vivi on vahvaluontoinen tyttö ja kokeilee jo välillä itse kunkin auktoriteettia, mutta toisaalta saadessaan veroisensa vastuksen antautuu hyvin nopeasti ja on todella ihana ja kiltti vauveli. Ja mikä parasta - tyttö on rohkea ja reipas ja suhtautuu hyvinkin avoimesti uusiin asioihin ja ihmisiin. Niinhän se on, että kova ja itsevarma koira vaatii omistajaltaan enemmän silloin, kun se pitää saada niin sanotusti "hanskaan", mutta on lopulta huomattavasti helpompi ja mutkattomampi perheenjäsen kuin pehmeä ja epävarma yksilö, jonka kanssa ongelmat ovat yleensä vaikeampia selvittää ja käsitellä.



Olen alusta saakka ollut hulluna Vivin päähän, mutta meinasi meikäläiseltäkin tippua silmät päästä, kun näin neidin pään vain puolitoista viikkoa kotoa muuton jälkeen. Se on aivan SYÖTÄVÄN IHANA!!! =) Ja ne korvat, jotka lähtiessä olivat vielä hieman hajallaan, olivat niiiiiin kauniisti asettuneet ja eteenpäin ja kaikin puolin muutenkin ihanat. Ai että, se on niin söpö. :)


Ja sitten vastavuoroisesti Jenny ja Vivi tulivat meille kyläilemään tänään, ihana oli nähdä pitkästä aikaa (ainakin tässä pentuikävässä aika tuntui todella pitkältä....) neitiä ja nähdä, kuinka hullun paljon sitä oli kasvettu vajaassa viikossa. Rico ei meinannut alkuun millään hyväksyä, että nyt sieltä tuli yksi riiviö takaisin, ja jouduttiinkin asiasta ihan toden teolla keskustelemaan. Mutta lopulta ilmeisesti homma meni perille, että tuossahan tuollainen nyt taas on ja saa sitten ollakin. Meinasi jo kova poika erehtyä leikkimäänkin pennun kanssa. :) Ella oli haltioissaan leikkikaverista ja hyvä niin, tavoitteissa olisi todella saada tytöt pysymään sellaisissa väleissä että jatkossakin vierailut puolin ja toisin olisi mahdollisia ja joskus tulevaisuudessa kenties pennutushommatkin vähän mutkattomampia. Mutta se jää nähtäväksi, kuinka kauan tyttöjen välinen ystävyys kestää - toivottavasti pitkään.



Tässä oli mainio actionotos ulkoa, kun Vivi vauhdin huumassaan juoksi Milon alta.
Ja tässä pieni vauhtihirmu... :)

Ja sitten pakko laittaa otos meidän lenkkeilijöistä, ulkona oli aivan loistava aurinkoinen kevätilma (ainakin toivossa on hyvä elää) ja Niko ja Nia kävivät koirien kanssa lenkillä. Ja kuten näillä säillä kuuluukin, oli ihmisille puettu asianmukaisesti aurinkolasit. Kuvassa on Nian linssit vähän heilahtaneet vinoon, mutta ajatus on tärkein. Josko sitä taas pääsisi ihan oikeasti lenkkeilemään enemmän tuon neidinkin kanssa, toki kera koirien, kun pakkaset ovat hellittäneet ja näin ollen rattaissakin saattaisi olla huomattavasti parempi viihtyvyys.