Pikkupossut :)

Kyllä ne naperot vaan muuttuivat kummasti kun silmät aukesivat ja jalat alkoivat kantaa. Nyt on ihana mennä pentulaatikolle, kun koko katras "ryntää" (juu, ei sovi vielä oikein kuvaan tuollainen ilmaus, parempi varmaan olisi lyllertää tms.) syliin. Kovasti jo yritetään keskenään leikkiä ja äiskää tottakai ainakin yritetään kiusata hereilläoloaikana.

Tänään Kiralla olikin ihana päivä, kun Saara-emäntä (siis Kiran äippä :) ) oli melkein koko päivän touhuamassa menossa mukana ja hoitamassa Kirppua sekä lapsosia. Samalla hoidettiin pakolliset velvollisuudet, eli pentujen ensimmäinen matokuuri on nyt annettu, Kira sai tietysti osansa myös. Kirakin suostui käymään ihan oikein lenkillä, ei nyt kovin pitkällä, mutta tähän asti käynti on ollut hyvin takkuista - toki ymmärrettävistä syistä eikähän sitä paljon aiemmin voi kunnon lenkille lähteäkään. Josko sitä vielä ennen ilmeisesti taas tulevia paukkupakkasia saataisiin vähän tuota emon "kuntoutusta" alkuun, vaikkakin Kiralla on kyllä kunto pysynyt oikein hyvänä - vaatii kylläkin kolmenkin pennun kanssa ihan epäinhimillisen suuria ruoka-annoksia. :O

Huomenna olisi taas kokeiltava valokuvausta, kun pentujen mittariin napsahtaa tasan kolme viikkoa. Veikkaanpa, että se on vielä kohtuullisen "helppoa" puuhaa (vaikkei tuo minulle kovinkaan helppoa ole missään vaiheessa, en ole oikein valokuvaajatyyppiä), mutta viikon päästä homma luultavasti vaikeutuu ihan toden teolla - ei onnistu sitten enää omin voimin.

Alla poika ottaa ilon irti äiteen hoidosta - jätkä on kyllä todellinen nautiskelija. :)

Pikku suloisuudet unten mailla Saaran kanssa leikkimisen jälkeen.

Ja tässäpä ne meidän otsakkeen "pikkupossut". Muistan sikalassa työskentelyvuodeltani, kuinka ihan aidot pikkupossut nukkuivat hyvin usein tälläisissa riveissä, parhaillaan kymmenkunta kippurasaparoa saattoi kellotella peräkkäin. Tuli elävästi mieleen ne ajat. :)

Ja alla sitten kuvanäyte Lucan luunsyönnistä ennen maailmalle lähtöä, ei edusta ihan perinteisintä mallia. :) Kauhea ikävä on meidän pikkumiestä, mutta onnekseni jo tulevalla viikolla poitsu tulee meille melkein viikoksi hoitoon, pääsen nauttimaan yhteisistä touhuista ja rapsutuksista taas pitkästä aikaa. Rico käy sen aikaa tuulettumassa oman äiteensä eli Lullan luona, kiitos Sannalle ja Jounille ihan suunnattoman paljon että mahdollistatte pikkumieheni käynnin täällä meitä tervehtimässä. Saattaahan se olla, että ikävä sen kuin kasvaa, mutta olen sen riskin valmis ottamaan, kunhan saan painaa taas kasvoni pikkuiseni kaulalle. :´)