Aika senkus kiirii eteenpäin ja sydäntä kylmää jo nyt ajatus, että pienet pallerot on pian luovutettava. Niin, pennut tulevat todellakin jo viisi viikkoa maanantaina! Jos samaan tahtiin tämä aika kuluu, niin luovutukseen on enää pieni hetkonen. Kirakin on pian saanut tehtävänsä päätökseen ja kotiutuu omien rakkaidensa luo ensi viikon lopulla. Neitiä tulee kyllä ikävä, on se vaan niin suuri persoona kaikkinensa. :)

Pennut syövät jo reippaasti kiinteää ruokaa neljästi päivässä, mutta yrittävät aina välillä saada maitoa - joko vapaaehtoisesti tai "puolisalaa" pystybaarista. Onneksi Kira on jo aloitellut tuon vieroituksen ihan omatoimisesti, jää sitten minulle huomattavasti vähemmän hommaa. Leikit alkavat olla jo melkoisen villejä, sekä pennuilla keskenään että Kiran kanssa. Nyt odottelemme suuressa toivossa, että kelit tuosta vähän höllentyisivät ja pääsisimme pentustenkin kanssa tutustumaan ulkoilmaan.

Muutamia kuvapäivityksiä on alla taas tiedossa, ensimmäisenä kuvaan pääsi meidän linssilude Topi, joka osaa poseeraamisen jalon taidon (kunhan ei tarvitse vain seisoa hienosti paikoillaan ;) ). Topin korvat ovat jo nousseet pystyyn, kyllä sillä on kumma taika tuon ilmeen kanssa - heti näytetään enemmän basenjinpennulta kun karhunpoikaselta.


Ja seuraavana Keijusta, jolla vielä korvat lupallaan ja muutenkin kuvassa tuo oikein ihana nallemainen ilme. Muutoin Keiju ei isosta ja melkoisen kömpelön oloisesta ulkomuodostaan huolimatta ole todellakaan mikään nalle, vaan melkoinen leijonanpentu - painit Kiran kanssa on mieluisinta huvia, samoin ihmisten kanssa touhuilu. Tyttönen on todella rohkea!


Ja sitten Kaneli, josta nyt ei ihan niin hienoa pääkuvaa ollutkaan tarjolla. Neidistä on sukeutunut oikea kujeilija, luonne on muuttunut hirmuisesti tässä lähipäivinä, ja koko ajan avoimempaan ja rohkeampaan suuntaan. Kaneli oli hieman tarkkailijaluontoinen, mutta nyt on kyllä koko ajan jaloissa pyörimässä kun pentujen tiloihin menee.


Ja sitten näyte siitä, kuinka naperot eivät anna Kiralle hetken rauhaa valveilla ollessaan... Onneksi Kira on sopivan kärsivällinen ja leikkisä, mutta toisaalta kyllä komentaa pentujaan tarpeen mukaan, ihan niinkuin hyvän emon kuuluukin.



Ja sitten lopuksi ettei pennut nyt ihan kokonaisuudessaan valtaa blogia, kuvanäyte meidän vanhuksen (Milo pian 11 vee) nukkuma-asennosta. Milo on todella hyvässä kunnossa ikäisekseen, on vieläpä leikkisä ja todella virkeä, kuulossa nyt on ilmennyt pientä huononemista - joka vielä korostuu jos käsketään jotain mitä ei olisi niin kiva totella... ;)



Ja viimeisimmät kuulumiset Lucan osalta; tänään oli siis vuorossa Lucan ja Arin ensimmäinen yhteinen koitos tuolla KAER-koerintamalla. Tuloksena tällä kertaa luopuminen, matalalla lentänyt fasaani oli lentänyt liian hitaasti ja meidän pikkuinen turbobretoni oli sen sitten lennosta napannut kiinni... Todella ikävä homma, jatkoa ajatellen voi jättää vähän vääränlaisen kuvan tuosta metsästyksestä. Mutta näitä sattuu lähes jokaisen kohdalle jossakin vaiheessa, joten ei muuta kun lisää treeniä ja tottakai aikaa, että ehtii tuo yhteistyö hioutua ja tottis parantua (siinä kun meidän jäljiltä oli vielä tekemistä, vietti vie poikaa välillä turhankin vahvasti). Kuitenkin, tavoitteet on Lucan kohdalla alun alkaen asetettu tuonne tulevan syksyn puolelle ja siitä eteenpäin, joten tämä koe menee harjoituksen piikkiin. Nouto oli onnistunut ihan tason mukaisesti, eli muuten innokasta toimintaa, mutta luovutus jalkoihin.

Pennut nelisen viikkoa, Luca käymässä ja Rico hoidossa

Sanottakoon, että hermo menee koko blogin kanssa ihan totaalisesti, tällä kertaa kun vihdoin sain kuvia tuotua tänne, näkyvät ne minun tekstinäytössäni tällaisena sopivan sekaisena koodikielenä... Että sitä osaakin välillä rakastaa tietokoneita, vaikka ei kai se taida aina olla edes niistä kiinni että mikään ei onnistu. :) Kuulemani mukaan blogitekstieni kommentointi on ollut hieman haastavaa, jokunen viesti kuuluu poistuneen bittiavaruuteen. Pahoittelen häiriöitä ja olen yrittänyt korjatakin tilannetta, mutta ans kattoo osasinko lopulta tehdä asialle mitään.

Paljon on kuitenkin tapahtunut, pennut kasvavat hurjasti ja ovat jo vallanneet lastenhuoneen lisäksi aulan ja kodinhoitohuoneen. Viimeisimmän näin ihmissilmään ankean oloisen huoneen salaisuus piilee lienee lattialämmityksessä, sillä siellä sekä pennut että Kira viettävät aikaa mielellään. Pennut ovat oppineet syömään oikein mukavasti kiinteää ruokaa, jota kuluukin jo sen neljä kertaa päivässä. Kira on ihan upea äitee, jaksaa leikkiä pentujen kanssa kovastikin, mutta on jo hieman rajoittanut pentujen ruokailuja maitobaarissa. Pennuista alkaa jo erottua erilaisia persoonallisia piirteitä, joiden kehittymistä on aivan ihana seurata. Ja meidän kaksijalkainen vauvamme Nia ei meinaa pöksyissään pysyä, kun hoidamme pentuja - kiljaisuja ja sätkintää seuraa aina kun näkee pennun ja varsinkin jos pennut tulevat lähelle. Toisaalta; pennut oppivat kyllä jo pienestä pitäen tällaiseen vähän "toisenlaiseen" ihmiseen, joten ei tule pikkuisille yllätyksenä että lapset ovat aikaslailla ennakoimattomia ja vähän omituisiakin... :)

Alla isompi tytöistä (olkoon hänen nimensä nyt tästä lähtien hetken aikaa Keiju) testailee pentujen uutta pesää - josta muuten tuli melkoinen menestys.


Toinen tyttönen (olkoon hän hetken aikaa Kaneli) nukkuu siskon massua vasten.


Poitsu, jonka kutsumanimeksi tulee Topi, uudelleenjärjestelee juuri pedattua petiä - mikään ihmisen muovaama ei tunnu kelpaavan, kaikki pitää uudelleenmuokata jo pienestä pitäen.


Kiran mamma Saara oli katsomassa tyttöstään sekä lapsukaisia, tässä Saaran sylissä pusittavana siskokset.


Topi tutkailee vuorostaan uutta pesäpaikkaa - muuttotarkastus meni kirkkaasti läpi.


On se äitiys vaan rankkaa, joten välillä täytyy ottaa päiväunia koko perheen voimin. Kirassa on emona todella ihailtavaa sen rentous ja kyky olla pentujen kanssa läsnä - se leikkii ja nukkuu lapsiensa kanssa todella mielellään.


Kanelissa on selkeästi nallejen sukua. :)


Kira ja Topi leikin tiimellyksessä.


Ja sitten itselleni todella kipeään ja haikeaan aiheeseen: Luca oli meillä hoidossa keskiviikosta sunnuntaisin, kun uusi isäntä oli rajan toisella puolen metsästysreissulla (villisikoja, ei ihan Lucalle tarkoitettua riistaa). Poika tuli kuin kotiinsa ja meidän Ellalta meinasi häntä irrota, kun se tervehti velipoikaa (ainakin puoli tuntia häntä vispasi ja korvat oli koko ajan rusetilla), Milo oli ekana iltana vähän hämillään, mutta alkoi jo hoitokauden lopulla kovastikin Lucan kanssa touhuamaan ja leikkimään. Pakkasten vuoksi emme mitään erikoisuuksia tehneet, vaan ihan kotihommissa oltiin, lenkkeiltiin ja leikittiin, ihanaa oli silti. Kuitenkin ehkä vielä ihanampaa (jotenkin silleen oudon haikealla tavalla) oli se, kun Ari tuli hakemaan Lucaa, kun poitsu oli heti valmiina lähtöön ja meni Arin nähdessään ilosta lähes (näin haluan itselleni uskotella...) yhtä sekaisin kun muutamaa päivää aiemmin minut nähdessään. Sain viimeisen ja lopullisen varmistuksen, että siinä on isäntä ja koira löytäneet toisensa ja Lucalla on elämässä nyt kaikki huomattavasti paremmin kuin hyvin - ellen jopa sanoisi täydellisesti. Jatkossakin poitsu on aina meille tervetullut hoitoon ja vaikka välillä muutenkin Ellan ja Milon kanssa leikkimään. Ja Nian, molemmat tykkäävät toisistaan kovasti. :)

Vielä mainittakoon, että Luca kävi 20.1.2010 silmäpeilauksessa ja tuloksena terveet silmät. Hienoa, ensimmäinen vaihe onnistuneesti läpi. :) Tulevana lauantaina onkin sitten toisenlainen meininki, kun Kärkölässä olisi tuloillaan KAER-peltokoe. Tämä tulee nyt olemaan poitsun toinen koitos ja aika pian muuton jälkeen kuitenkin, joten turhia paineita ei kannata juniorin kanssa ottaa. Lucan kanssa tavoitteet kuitenkin menevät varmasti ennemmin tuonne tulevaan syksyyn ja sen jälkeen. Minulle jää sitten tämä ihana osuus eli aivan tolkuton jännittäminen...

Alla Lucan tyylinäytteet noista asennoista - Ella ei ollut perheemme ainoa "erikoisuus". ;)



Ja Lucan ollessa meillä oli Ricon kohtalo mennä hoitoon. Veikkaanpa, että se teki kuitenkin ihan hyvää tuolle meidän poitsulle, koska hoitopaikkana oli Sannan ja Jounin sekä Leon talous Nurmijärvellä, josta löytyi myöskin leikkikaveriksi oma äitee Lulu sekä siskopuoli Inga. Kiitos edelleen kovasti kun Ricon majoititte, Sanna ja Jouni! Tämä ei toki ollut ensimmäinen kerta kyseisessä hoitopaikassa, joskus aiemmin tuli ehkä hieman useamminkin oltua yön yli reissuja Sannan hoteissa, mutta nykyisellään ei tule juuri koskaan koiria laitettua hoitoon - sitä on tainnut jämähtää kotiin pahemman kerran... :O Alla kuitenkin aivan ihana otos, jonka Sanna (Jääskö) oli ottanut järjestelmäkameralla, jotenkin niin Ricomainen kaikin puolin. Ihania kuvia oli suorastaan läjäpäin (ja mulle iski tolkuton halu hankkia järkkäri...), täytyy mennä ne muistitikun kanssa korjaamaan talteen joku päivä.


Koko kolmikko koolla (kentie jotain herkkuja vahtaamassa...?), vasemmalta Rico, Inga sekä Lulu.


Ja sitten päivän lempipuuhat, eli ikkunasta ulkoelämän vahtaaminen ja unelmointi kenties pikkulinnuista tai kenties auringonpaisteesta ja 30 asteen helteestä. :D

Pennut kolme viikkoa ja kiinteän ruuan aloitus...

Pennut ovat ylittäneet kunnioitettavan kolmen viikon iän, jonka johdosta aloittelimme kiinteän ruuan syömisen harjoittelun. Alkuhan on aina hankalaa, mutta täytyy sanoa että nämä pikkuiset on oikeita luonnonlahjakkuuksia - kaikilta onnistui ihan oikeaoppinen ruokailu oppitunnin lopuksi. Myönnettäköön, että opettaminen on huomattavasti helpompaa vähän pienemmälle porukalle, eikä osa oppilaista ehdi kieriä lautasella... :) Vaikkakin yksi allaoleva kuva osoittaa, että pitihän sitä kermaviilin luistoa kuitenkin vähän päästä testaamaan... Ruokailukuvat ovat tämänpäiväisiä, muut ovat eiliseltä eli tasan kolmen viikon rajapyykin aikaan otettuja.

Ja ettei kaikkien kuvien tähtinä pääse nuo pikkuiset loistamaan, niin laitetaanpas kuva meidän äiteestä, jolla alkaa jo itselläänkin hieman leikkihammasta kolottaa. ;) Edempänä olevista kuvista näkyykin, että Kira on innolla mukana pentujenkin leikeissä, mikä on ihan mielettömän suloista katseltavaa.

Allaolevat kuvat ovat kaikki kolmen viikon ikäisistä naperoista. Yritys oli kova saada upeita hienoja poseerauksia, mutta pennut eivät olleet järin yhteistyökykyisiä ja silloin kun "ilmeet" olisivat olleet kohdillaan ja muutenkin kaikki ok, niin kamera päätti olla tarkentamatta... Mutta satoa yritelmistä kuitenkin alla, onneksi huono kuvaaja ei vaikuta pentujen söpöyteen. :)

Pikkupossut :)

Kyllä ne naperot vaan muuttuivat kummasti kun silmät aukesivat ja jalat alkoivat kantaa. Nyt on ihana mennä pentulaatikolle, kun koko katras "ryntää" (juu, ei sovi vielä oikein kuvaan tuollainen ilmaus, parempi varmaan olisi lyllertää tms.) syliin. Kovasti jo yritetään keskenään leikkiä ja äiskää tottakai ainakin yritetään kiusata hereilläoloaikana.

Tänään Kiralla olikin ihana päivä, kun Saara-emäntä (siis Kiran äippä :) ) oli melkein koko päivän touhuamassa menossa mukana ja hoitamassa Kirppua sekä lapsosia. Samalla hoidettiin pakolliset velvollisuudet, eli pentujen ensimmäinen matokuuri on nyt annettu, Kira sai tietysti osansa myös. Kirakin suostui käymään ihan oikein lenkillä, ei nyt kovin pitkällä, mutta tähän asti käynti on ollut hyvin takkuista - toki ymmärrettävistä syistä eikähän sitä paljon aiemmin voi kunnon lenkille lähteäkään. Josko sitä vielä ennen ilmeisesti taas tulevia paukkupakkasia saataisiin vähän tuota emon "kuntoutusta" alkuun, vaikkakin Kiralla on kyllä kunto pysynyt oikein hyvänä - vaatii kylläkin kolmenkin pennun kanssa ihan epäinhimillisen suuria ruoka-annoksia. :O

Huomenna olisi taas kokeiltava valokuvausta, kun pentujen mittariin napsahtaa tasan kolme viikkoa. Veikkaanpa, että se on vielä kohtuullisen "helppoa" puuhaa (vaikkei tuo minulle kovinkaan helppoa ole missään vaiheessa, en ole oikein valokuvaajatyyppiä), mutta viikon päästä homma luultavasti vaikeutuu ihan toden teolla - ei onnistu sitten enää omin voimin.

Alla poika ottaa ilon irti äiteen hoidosta - jätkä on kyllä todellinen nautiskelija. :)

Pikku suloisuudet unten mailla Saaran kanssa leikkimisen jälkeen.

Ja tässäpä ne meidän otsakkeen "pikkupossut". Muistan sikalassa työskentelyvuodeltani, kuinka ihan aidot pikkupossut nukkuivat hyvin usein tälläisissa riveissä, parhaillaan kymmenkunta kippurasaparoa saattoi kellotella peräkkäin. Tuli elävästi mieleen ne ajat. :)

Ja alla sitten kuvanäyte Lucan luunsyönnistä ennen maailmalle lähtöä, ei edusta ihan perinteisintä mallia. :) Kauhea ikävä on meidän pikkumiestä, mutta onnekseni jo tulevalla viikolla poitsu tulee meille melkein viikoksi hoitoon, pääsen nauttimaan yhteisistä touhuista ja rapsutuksista taas pitkästä aikaa. Rico käy sen aikaa tuulettumassa oman äiteensä eli Lullan luona, kiitos Sannalle ja Jounille ihan suunnattoman paljon että mahdollistatte pikkumieheni käynnin täällä meitä tervehtimässä. Saattaahan se olla, että ikävä sen kuin kasvaa, mutta olen sen riskin valmis ottamaan, kunhan saan painaa taas kasvoni pikkuiseni kaulalle. :´)

Myyränpoikasista basenjinpennuiksi...

Kuvapäivityksiä pikkuisilta. Niin niistä pienistä myyränpoikasista vaan kasvoi ihka oikeita basenjinpentuja. Ensimmäiset kynsienleikkuut on takana, olipas ihan rikollisen helppoa kun ei vauvelit vielä tajunneet lainkaan vastustaa toimenpidettä. :)

Poika nauttii äiskän läheisyydestä.

Tyttäret.

Äiti ja sen pikkuiset...

Ruokailun jälkeen kylkiasento helpottaa tukalaa olotilaa.

Pennut kaksi viikkoa

Uskomatonta miten tuo aika suorastaan kiitää eteenpäin; pennut ovat jo kahden viikon ikäisiä, vaikka tuntuu että juurihan ne vasta syntyivät. Tytöillä on silmät jo alkaneet aueta, poika pitää omiaan vielä tiukasti kiinni, mutta vastavuoroisesti matkailee jo kovaa kyytiä pitkin pentulaatikkoa - huterin mutta yllättävän pitävin jaloin kumminkin.

Alla kaksiviikkoisposeeraus, ei ollut helppoa ei, varsinkin kun Kira piti yrittää saada jotenkin pysymään kuvasta pois (lopulta se istui hetken sylissä jotta saatiin edes joku onnistunut kuva). Onneksi näitä pentuja ei ole enempää, joutuisin varmaan ottamaan useammassa erässä kuvat. :D

Tässä sitten meidän "jättiläisprinsessa", jolla siis puolikauluri oikealla ja melkoisen vaikuttavan kokoinen massu... :)

Alla toinen prinsessamme, jolla siis täplä niskassa. Tämä neiti on oikea tyyni ja rauhallisuus kaikessa.

Ja tässäpä prinssi Uljaamme, poika on pienempi kuin neitoset, mutta sen näkee sitten kyllä vauhdistakin.

Ei niin pieni prinsessamme vetelee ruokatorkkuja. :) Velipoika varmistaa, että sisko ei karkaa - vaikka eipä sieltä ylös nousta kovinkaan ketterästi vielä.

Pakkasia ja pentuterveisiä

Pakkaspäiväterveiset Ricolta, jonka mielestä pakkaset on poikaa, kun saa ihan luvan kanssa makoilla koko päivän viltin alla. :)

Pikkuisemme eivät enää olekaan niin kovin pikkuisia, ruokaa tuntuu riittävän jokaiselle niin paljon kuin jaksaa mahaansa ahtaa. Ruuan jälkeen on surkuhupaisaa seurata pienten taistelua takaisin mahalleen, jos ovat vahingossa selälleen kupsahtaneet - maha tekee tehtävästä huomattavasti vaikeamman toteuttaa. :) Kaikki allaolevat kuvat ovat tämän päivän satoa, eli pennut ovat 12 vuorokauden ikäisiä.

Alla vedetään tirsoja, vasemmalla tytöt ja oikealla poika.

Tässä on porukan päiväunet meneillään, Kiran pään vieressä poika, pilkkuniskainen tyttö kyljellään.

Tässä on taas kerran ruokalevon aika, poika ottaa rennosti äidin jalkojen seassa lounasta sulatellen. Tässä on yksi niistä kuvista, joissa Kiran pään rypyt tulevat oikeuksiinsa - ja niitähän on PALJON! Ihana pää ja ihana ilme tuolla äiteella. :)

Pennut viikon ikäisinä

Tässäpä kuvaterveisiä erittäin pullakoilta penneleiltä, ylimmäinen ryhmäkuva on tämän päivän satoa ja eiliset kuvat tasan viikon ikäisistä yksitellen.

Tässä ja seuraavassa kuvassa kokokaulurilla varustettu ainokainen prinssi.

Kahdessa seuraavassa tyttönen, jolla on täplä niskassa. Kuvat vähän epäonnistuivat, joten varsinaista "pääkuvaa" ei nyt kovinkaan tarkassa muodossa ole olemassa...

Ja seuraavissa kuvissa meidän "jättiläisprinsessa", syntyessään jo melkoinen järkäle, mutta tahti ei ole ainakaan hidastunut näin päivien myötä. :)