Paljon on kuitenkin tapahtunut, pennut kasvavat hurjasti ja ovat jo vallanneet lastenhuoneen lisäksi aulan ja kodinhoitohuoneen. Viimeisimmän näin ihmissilmään ankean oloisen huoneen salaisuus piilee lienee lattialämmityksessä, sillä siellä sekä pennut että Kira viettävät aikaa mielellään. Pennut ovat oppineet syömään oikein mukavasti kiinteää ruokaa, jota kuluukin jo sen neljä kertaa päivässä. Kira on ihan upea äitee, jaksaa leikkiä pentujen kanssa kovastikin, mutta on jo hieman rajoittanut pentujen ruokailuja maitobaarissa. Pennuista alkaa jo erottua erilaisia persoonallisia piirteitä, joiden kehittymistä on aivan ihana seurata. Ja meidän kaksijalkainen vauvamme Nia ei meinaa pöksyissään pysyä, kun hoidamme pentuja - kiljaisuja ja sätkintää seuraa aina kun näkee pennun ja varsinkin jos pennut tulevat lähelle. Toisaalta; pennut oppivat kyllä jo pienestä pitäen tällaiseen vähän "toisenlaiseen" ihmiseen, joten ei tule pikkuisille yllätyksenä että lapset ovat aikaslailla ennakoimattomia ja vähän omituisiakin... :)
Alla isompi tytöistä (olkoon hänen nimensä nyt tästä lähtien hetken aikaa Keiju) testailee pentujen uutta pesää - josta muuten tuli melkoinen menestys.
Toinen tyttönen (olkoon hän hetken aikaa Kaneli) nukkuu siskon massua vasten.
Poitsu, jonka kutsumanimeksi tulee Topi, uudelleenjärjestelee juuri pedattua petiä - mikään ihmisen muovaama ei tunnu kelpaavan, kaikki pitää uudelleenmuokata jo pienestä pitäen.
Kiran mamma Saara oli katsomassa tyttöstään sekä lapsukaisia, tässä Saaran sylissä pusittavana siskokset.
Topi tutkailee vuorostaan uutta pesäpaikkaa - muuttotarkastus meni kirkkaasti läpi.
On se äitiys vaan rankkaa, joten välillä täytyy ottaa päiväunia koko perheen voimin. Kirassa on emona todella ihailtavaa sen rentous ja kyky olla pentujen kanssa läsnä - se leikkii ja nukkuu lapsiensa kanssa todella mielellään.
Kanelissa on selkeästi nallejen sukua. :)
Kira ja Topi leikin tiimellyksessä.
Ja sitten itselleni todella kipeään ja haikeaan aiheeseen: Luca oli meillä hoidossa keskiviikosta sunnuntaisin, kun uusi isäntä oli rajan toisella puolen metsästysreissulla (villisikoja, ei ihan Lucalle tarkoitettua riistaa). Poika tuli kuin kotiinsa ja meidän Ellalta meinasi häntä irrota, kun se tervehti velipoikaa (ainakin puoli tuntia häntä vispasi ja korvat oli koko ajan rusetilla), Milo oli ekana iltana vähän hämillään, mutta alkoi jo hoitokauden lopulla kovastikin Lucan kanssa touhuamaan ja leikkimään. Pakkasten vuoksi emme mitään erikoisuuksia tehneet, vaan ihan kotihommissa oltiin, lenkkeiltiin ja leikittiin, ihanaa oli silti. Kuitenkin ehkä vielä ihanampaa (jotenkin silleen oudon haikealla tavalla) oli se, kun Ari tuli hakemaan Lucaa, kun poitsu oli heti valmiina lähtöön ja meni Arin nähdessään ilosta lähes (näin haluan itselleni uskotella...) yhtä sekaisin kun muutamaa päivää aiemmin minut nähdessään. Sain viimeisen ja lopullisen varmistuksen, että siinä on isäntä ja koira löytäneet toisensa ja Lucalla on elämässä nyt kaikki huomattavasti paremmin kuin hyvin - ellen jopa sanoisi täydellisesti. Jatkossakin poitsu on aina meille tervetullut hoitoon ja vaikka välillä muutenkin Ellan ja Milon kanssa leikkimään. Ja Nian, molemmat tykkäävät toisistaan kovasti. :)
Vielä mainittakoon, että Luca kävi 20.1.2010 silmäpeilauksessa ja tuloksena terveet silmät. Hienoa, ensimmäinen vaihe onnistuneesti läpi. :) Tulevana lauantaina onkin sitten toisenlainen meininki, kun Kärkölässä olisi tuloillaan KAER-peltokoe. Tämä tulee nyt olemaan poitsun toinen koitos ja aika pian muuton jälkeen kuitenkin, joten turhia paineita ei kannata juniorin kanssa ottaa. Lucan kanssa tavoitteet kuitenkin menevät varmasti ennemmin tuonne tulevaan syksyyn ja sen jälkeen. Minulle jää sitten tämä ihana osuus eli aivan tolkuton jännittäminen...
Alla Lucan tyylinäytteet noista asennoista - Ella ei ollut perheemme ainoa "erikoisuus". ;)
Ja Lucan ollessa meillä oli Ricon kohtalo mennä hoitoon. Veikkaanpa, että se teki kuitenkin ihan hyvää tuolle meidän poitsulle, koska hoitopaikkana oli Sannan ja Jounin sekä Leon talous Nurmijärvellä, josta löytyi myöskin leikkikaveriksi oma äitee Lulu sekä siskopuoli Inga. Kiitos edelleen kovasti kun Ricon majoititte, Sanna ja Jouni! Tämä ei toki ollut ensimmäinen kerta kyseisessä hoitopaikassa, joskus aiemmin tuli ehkä hieman useamminkin oltua yön yli reissuja Sannan hoteissa, mutta nykyisellään ei tule juuri koskaan koiria laitettua hoitoon - sitä on tainnut jämähtää kotiin pahemman kerran... :O Alla kuitenkin aivan ihana otos, jonka Sanna (Jääskö) oli ottanut järjestelmäkameralla, jotenkin niin Ricomainen kaikin puolin. Ihania kuvia oli suorastaan läjäpäin (ja mulle iski tolkuton halu hankkia järkkäri...), täytyy mennä ne muistitikun kanssa korjaamaan talteen joku päivä.
Koko kolmikko koolla (kentie jotain herkkuja vahtaamassa...?), vasemmalta Rico, Inga sekä Lulu.
Ja sitten päivän lempipuuhat, eli ikkunasta ulkoelämän vahtaaminen ja unelmointi kenties pikkulinnuista tai kenties auringonpaisteesta ja 30 asteen helteestä. :D
