Ihanaiset pentusemme ovat jo täyttäneet yhdeksän viikkoa, ja jäljellä olevan kaksikon vauhti vain kiihtyy... Kaikenlaista koiruutta keksitään lähes koko valveillaolon ajan, mutta toisaalta lapsukaiset ovat oppineet tekemään lähes poikkeuksetta kaikki kakat ulos ja pissatkin tulee sinne mukisematta - sisällä on siis siivous vähentynyt huomattavasti. Pannan käyttö, kynsienleikkuut sekä ruuan odottaminen maltillisesti ovat jo arkipäiväisiä asioita, autoilua ollaan harjoiteltu ja hoidossakin oltu ihan vieraassa paikassa (oikein Vantaalla asti :) ). Huomenna lähdemme vauhtikaksikon kanssa moikkaamaan kaverin bichonnuorukaista, samalla päästään taas autoilemaan, tutustumaan vieraaseen paikkaan sekä vähän oudompiin ihmisiin. Kovasti siis tapahtuu pienten elämässä, ja viikonloppuna on sekä Topin että Silkin elämän "suuri mullistus" edessä, eli siis muuttoo uuteen kotiin. Topi muuttaa Elinan ja Sebastianin perheeseen Helsinkiin ja Silkki muuttaa hetkeksi osaomistajansa Heidin luo Hämeenlinnaan, josta toivottavasti pikaisesti pääsee jatkamaan matkaa ihan sinne omaan kotiin saakka. Olen jo valmiiksi todella haikealla mielellä tulevan muuton suhteen, taloon tulee kyllä jotenkin järkyttävän hiljaista ja rauhallista. Mutta ehkäpä sitä osaa sitten nauttia siitä, ettei aamulla ensimmäinen toimenpide ole pissapapereiden korjaaminen ja lattioiden pesu...... ;)
Pienet koiruutemme keksivät oivan riekkumis- ja piilopaikan, ennenkuin löysin kyseiseen väliin sopivan salkun peittämään raon... Kaikkea nuo pentuset keksiikin, onneksi kaikki johdot on saaneet olla rauhassa, vaikka niitä vähän siellä sun täällä risteilee.
Silkki viihtyy mainiosti Nian kanssa touhutessa, ja jaksan aina vaan päivästä toiseen ihmetellä, miten sekä pennut että Nia osaavat suhtautua niin taitavasti toisiinsa. Kaikilta vahingoilta ja "läheltä piti"- tilanteilta on vältytty, joskus on saattanut olla tytön poskessa naarmu tms., mutta mitään tahallista ei ole tapahtunut. Ja pennut rakastaa tuota lattialla mönkivää pikkuihmistä, Nia saa aina suukkoja korviin ja muutenkin kovasti huomiota. Ja tietysti ajoittain näitä "salamatkustajia", kun pennut vaihtavat paikkaa Nian selässä matkustaen. Niakin tykkää kovasti pennuista, mutta antaa niiden nukkua ja touhuta rauhassa, joskus meinaa hermo mennä kun pennut varastavat luut ja lelut käsistä, mutta ärsytys menee onneksi nopeasti ohi.
Topi on totaalisen rakastunut nalleen, joten päätin tuossa että nallen täytyy varmaan muuttaa Topin mukana Helsinkiin. :)
Ja sitten näyte siitä, kuinka hyvin meillä nuo elävät imurit pitävät huolta työvuoroistaan.... Nian syödessä varsinkin Milo päivystää lähes poikkeuksetta syöttötuolin alla, Ellakin on erittäin aktiivisesti talkoissa mukana - siis ruokapalkalla. Kaikkien koirien ruokavalio on monipuolistunut kummasti, kun tytön tähteet jaetaan aina joko ruokailujen jälkeen tahi iltaruualle. Onneksi nuo meidän koirulit on oikeita teräsvatsoja ja muutenkin ollaan selvitty ilman mitään yliherkkyyksiä, helpottaa elämää kun ei tarvitse koko ajan vahdata kuka pistää mitäkin suuhunsa. Tämä samainen ominaisuus on yksi erittäin tärkeistä jalostustavoitteistani, osaan ainoastaan nähdä painajaisia siitä kuinka rankkaa allergisen koiran kanssa eläminen osaa vaikeimmillaan olla.
Alla sitten kuvaterveisiä Vivi-tyttöseltä (Ascellan Belleza), joka on nyt asustellut Nurmijärvellä Jennyn ja Tonyn perheessä reilut viikon päivät. Alku on mennyt tosi hyvin, tyttö on sopeutunut oikein hyvin ja perheen aikuinen stabypoika Arttu on ottanut Vivin todella ihanasti vastaan. Kisut eivät ole aivan yhtä innostuneita uudesta tulokkaasta, mutta eiköhän tuo aika tee tehtävänsä ja nekin tottuvat uuteen perheenjäseneen. Basenjin luonteesta kertoo oikein hyvin se, että Vivi on jo kokeillut ihmisten auktoriteetin lujuutta. Mutta todettuaan että auktoriteettia löytyy ja se vieläpä pitää, tyytyy kohtaloonsa ja on oikein mukautuvainen sen jälkeen. Vivihän on todella itsevarma ja itseriittoinen basenji, oikea unelmaluonne jämäkälle omistajalle - jota onneksi uudet ihmiset ovatkin. :) Mikään ei tunnu sen kummemmin pelottavan tai hätkäyttävän neitosta, mikä on ihana piirre uusia asioita opeteltaessa. Minä pääsenkin jo huomenna tapaamaan pikkuprinsessaa, on jotenkin liikuttavaa tavata kasvattejaan - vaikkei lapsoset olisi olleet poissa viikkoa pidempään. Alla kuvia Vivin ensimmäisiltä päiviltä uudessa kodissa, kuvat ottanut Jenny Nylander.
Vivi on aivan kotonaan uudessa kodissa, vauhtia löytyy välillä liiankin kanssa...
Viville oli ostettu uusi ihana peti, joka olikin ihan lemppari.
Jonkin sortin välikuolema ilmeisesti menossa, liekö ollut hieman liian rankat leikit... :)
Tässä on ehdoton lempparikuvani, on jotenkin niin hellyttävää kun lähes 30-kiloinen stabypoika huolii tuollaisen riiviöbasenjin kaulalleen nukkumaan. Siinäpä meille todella ihana esimerkki oikeasta "isoveli vahtii" -meiningistä.
Ja sitten saimme myöskin ihania kuvaterveisiä Kiran emännältä Saaralta sekä Vukin emännältä Leenalta (joka siis Saaran äiti). Saara oli Kiran kanssa pitkästä aikaa moikkaamassa Vukia ja Jakia, ja vaikka entinen neiti, nykyinen rouva, on saanut pennutkin edellisen vierailun jälkeen, oli vauhtia ihan kiitettävästi reissun aikana. Kira ei onneksi menettänyt leikkimielisyyttään eikä energiaansa pennuttamisen myötä (vaikka Saara saattaa sitä hetkittäin salaa toivoakin... ;) ), joten pojat saivat taas tuta nuoren likan energian. Kira on kuntoutunut todella hienosti pennuttamisesta, mistä kyllä kaikki kunnia ja kiitos Saaralle, joka oli pitänyt Kiran todella hyvässä kunnossa ennen pennutusta ja raskauden aikana sekä nähnyt todella vaivaa kuntouttamisen kanssa pentujen jälkeenkin. Pakkaset hieman sotkivat tuota liikunnan aloitusta pentujen aikana ja jälkeenkin, mutta tyttö on selkeästi jo nyt lähes tyystin palautunut.
Alla sitten Kira Heinävedellä mummolassa katselemassa pihan meininkejä.
Väsyneet kaverukset, vasemmalla Vuk ja oikealla Kira. Ihanaa että nämä eri puolella Suomea asuvat kaverukset löytävät yhteisen sävelen niin helposti ja osaavat nauttia toistensa seurasta ilman sen kummempia kommervenkkejä.
Ja sitten hellyttävä kuva toisesta kaverusparista - edessä Vuk ja selkä selkää vasten kaverinsa manssipoika Jaki.
Liekö pakkasten aikaan otettu kuva peiton alla lämmittelevästä Vuksu-poitsusta.
Sitten hieman vanhempia kuvia, ilmeisesti kesän aikaiselta näyttelyreissulta mallia, kuinka kaksikko Kira ja Vuk tulevat ongelmitta toimeen häkissä näyttelyalueella. Kuvassa Kira edessä.
Alla kaunis otos Vukin päästä - poitsu on kyllä komea kaveri. :)
Loppuun mainintana, että Luca on parhaillaan Ruotsin tuntureilla riekkojahdissa - epäilenpä että poitsu on koirien maanpäällisessä taivaassa. :D Luonnetestipaikkaa yritin kovasti saada tälle kevättä, mutta on niin täyttä testeissä täällä Uudenmaan lähiseuduilla, ettei ollut toivoakaan. Annetaan siis poitsun kasvaa ja katsellaan jollakin toisella aikaa. Lonkkakuvaukset olisivat edessä mahdollisesti jo tässä viikon sisällä, mutta viimeistään parin kuukauden kuluessa. Jännitys tiivistyy, bretoneille kun lonkkavikaa esiintyy ihan huomattavan paljon - reippaasti päälle puolet kannasta on lonkiltaan C:tä tai huonompia. Surullinen tilanne, kun kyse on kuitenkin noinkin pienestä rodusta (aikuispaino 15-20 kg), yleensähän lonkkaongelmat on isompien rotujen taakka. Mutta se on toisaalta lohdullista, että kevyen rakenteensa vuoksi bretonit eivät kärsi läheskään yhtä voimakkaasti huonoistakaan lonkista kuin suurikokoisemmat sukulaisensa.
